PIIRIKOKOUS JA PUHEENJOHTAJUUDESTA LUOPUMINEN
15.11.2025 pidettiin Pomarkussa Keskustan Satakunnan piirin piirikokous. Kokouksessa poliittista puhetta alustivat MEP Elsi Katainen ja kansanedustaja Eeva Kalli. Itselleni kokous oli siinä mielessä merkityksellinen, että luovun tämän vuoden jälkeen piirin puheenjohtajuudesta. Ensi vuoden alusta puheenjohtajana jatkaa Matti Hatanpää. Pidin kokouksessa kiitospuheen yhteisestä matkasta. Puhe on tässä alla luettavana. Tunnelma oli tietyllä tapaa haikea, mutta hyvillä mielin jatkan muissa poliittisissa askareissa.
Hyvät ystävät, arvoisat keskustalaiset, Satakunnan piirin väki,

Sain kolme vuotta sitten eräänä iltana puhelinsoiton, jossa minulle paljastettiin, että jollain porukalla oli voimakasta paloa saada minut puheenjohtajaksi. Ensi kuulemalta tämä kuulosti hieman absurdilta. Olin tuohon iltaan mennessä torpannut systemaattisesti kaikki suostuttelut ehdolle ryhtymisestä. Tuona iltana puhuin aika monta puhelua ja otin väyryset eli nukuin yön yli. Olin pyynnöistä otettu ja arkailin päätöstäni, kunnes sen vihdoin sain itselleni selväksi. Pian tulee kolme vuotta täyteen piirin näköalapaikalla ja jokainen vuosi on osoittanut, kuinka hieno keskustalaisten joukkue on ja olen saanut kokea monia hienoja hetkiä ja kohdata upeita tyyppejä ympäri maakuntaa. Kuten useimmat teistä tietää, kun Karviasta lähtee, on taival melko pitkän oloinen. Kertaakaan ei ole kilometrit tympäisseet, kun olen yhteisiin tilaisuuksiin matkannut. On ollut helppo olla osa tätä meidän jengiä.
Joku viisas on aikanaan todennut, ettei pidä jäädä tuleen makaamaan. Näin pelastusalan ihmisenä on pakko todeta, että siinä polttaa itsensä. Viime vaalien jälkeen alkoi vahvasti tuntumaan siltä, että on aika astua syrjään ja antaa uusille tuulille tilaa. Uuden puheenjohtajan myötä saadaan Keskustan Satakunnan piirin tuleen uutta puhtia.
Kolmen vuoden aikaan on mahtunut viidet vaalit ja hyvät ystävät, Satakunnassa on jokaisessa näistä tehty hyvä tulos. Ensimmäinen näistä, viime eduskuntavaalit olivat iso notkahdus puolueellemme, mutta silloinkin teimme paremman tuloksen, kuin kansallinen tulos oli. Noista vaaleista lähtien on menetyksemme ollut Satakunnassa nousujohteinen. Viimeisten kunta- ja aluevaalien tuloksemme oli huikea. Satakuntaan palasi kylmän sinisen sijasta lämmin vihreä väri. On helppo todeta, että näiden vuosien aikana keskustalainen juureva tekeminen vahvistui ja itseluottamuksemme palautui. Mikään näistä ei ollut puheenjohtajan ansiosta, vaan tämän upean keskustalaisen joukon. Yhdessä olemme tavoitteet asettaneet, tavoitteiden eteen työtä tehneet ja kannatuksemme nostaneet. Tämä on ollut upea matka.
Olemme itse todenneet, että Keskusta puolue on kuin talo, jossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Sinne mahtuu monenlaista väkeä ja erilaisia näkemyksiä. Se on tämän puolueen rikkaus. Tässä ajassa kun pitää joskus kysyä tekoälyltäkin jotain, se totesi, että Keskustan puolue on kuin suomalainen lato: vankka perusta, mutta katossa voi joskus olla pieni reikä, josta uusi tuuli puhaltaa sisään. Olemme puolue, joka pitää kiinni juuristaan – arvoista, jotka ovat muovanneet tätä maata. Me kyllä tiedämme, että maailma ympärillämme muuttuu. Ja kyllä, välillä tuntuu, että se muuttuu nopeammin kuin karvialainen ehtii leipoa ruisleivän!
Olemme kohdanneet haasteita – sitä ei voi kiistää. Kannatusluvut ovat joskus muistuttaneet kevään ensihallaista perunapeltoa. Mutta kuten tiedätte, peruna ei koskaan anna periksi, ja niin ei anna Keskustakaan. Meidän vahvuutemme on suomalaisessa sisussa, yhteistyössä ja siinä, että pystymme katsomaan tulevaisuuteen luottavaisesti, vaikka välillä lyötäisiin sanan säilällä oikealta ja vasemmalta. Olemme valmiit tekemään vaikka neliraajajarrutuksia, jos näemme puolustettavan asian niin tärkeänä, että se on syytä tehdä.
Meillä on yhä paikkamme suomalaisessa yhteiskunnassa. Tarvitsemme kuitenkin rohkeutta uudistua, kuunnella uuden sukupolven ääntä, ottaa teknologia ystäväksemme – mutta emme silti unohda kylien ja maaseudun merkitystä, niitä tarinoita ja arvoja, jotka tekevät meistä keskustalaisia.
Satakuntalainen maatalousyrittäjä toteaisi: "Se, joka ei kylvä, ei myöskään korjaa satoa." Siemenestä kasvaa uutta vihreää, hyvinvointia suomalaisille ja kasvua isänmaalle. Keskustan kylvö vahvistuu ja tulee pelastamaan vielä Suomen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun keskustalaiset olisivat korjaamassa kokoomusjohtoisen hallituksen jälkiä. Meiltä tätä puuha-petemäistä taitoa piisaa.
Keskustan on kansanvaltainen puolue. Olen usein todennut, että Keskustan on pysyttävä ihmisten pulssilla ja olla mahdollisimman suureksi hyödyksi yhteiskunnalle. Hukka meidät perii, jos sen pulssin kadotamme. Paikallis- ja kuntayhdistykset ovat vahvimmin pulssissa kiinni. Piirin tehtävä on koota paikallisesta toiminnasta kumpuavia maakunnan tason ajatusvirtoja ja kanavoida niitä yhteisiksi isommiksi tavoitteiksi. Jotta koko Keskusta kone toimisi vahvemmin, toivon piirien ja puolueen keskustoimiston yhteisen tekemisen virittämistä. Piirien toiminnanjohtajat ovat ensilinjassa yhteisessä tekemisessä. Lisäksi voitaisiin kiinnittää vielä enemmän huomiota puolueen johdon ja piirien puheenjohtajien välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Kaikkien piirien tulisi olla yhtä tärkeitä, myös ne joissa Keskusta ei ole vahva. Realiteettien paremman ymmärtämisen kautta voimme löytää ihmisten pulssit paremmin ja siten kasvattaa kannatusta.
Keskustakenttä on Satakunnassa uudistumassa. Kuntayhdistykset kokoavat paikalliset voimavarat paikallisyhdistysten asemasta ja tekemisen tavat monipuolistuvat. Vahvempi yhdistystoiminta luo puitteet kansanvaltaisen puolueen kehittymiselle ja yhteisen tekemisen vahvistumiselle. Tätä työtä on edelleen jatkettava. Samalla meidän on lisättävä volyymia äänemme kuulumiseksi. Vaalien väleissä on tilaa tuoda näkökulmia esille ja kirkastaa äänestäjille Keskusta kuvaa. Kertoa satakuntalaisille, että me oikeasti välitämme. Vaikka Keskustan juuret ovat syvällä peltomullassa ja metsäturpeessa, se ei ole vain agraari puolue, vaan se on kiinnostunut myös kaupunkilaisten elämästä. Kaikki satakuntalaiset ovat tärkeitä, siitäkin huolimatta, että he sattuvat joskus äänestämään muitakin puolueita. Me annamme sen heille anteeksi.
Kiitän teitä kaikkia yhteisestä matkasta. Minun on tunnustettava, että piirin puheenjohtajana on ollut helppo toimia, kun meillä on osaavat työntekijät. Haluankin tässä yhteydessä kiittää erityisesti toiminnanjohtajaamme Leenaa yhteistyöstä ja siitä, että olet jaksanut muistuttaa hajamielistä puheenjohtajaa olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Leena on todistanut lukuisia kertoja omaavansa vihreän sydämen, jonka kyljessä on apila tunnus. Elina on tukenut erinomaisella tavalla aluevaltuustoryhmää ja toivomme hänen palaavan pian takaisin työn pariin. On ollut kunnia saada olla mukana tässä porukassa. Vaikka nyt yhdestä puheenjohtajuudesta luovun, on niitä vielä kopallinen jäljellä, joten etteköhän te kuule minusta edelleen. Kannan Keskustan lippua edelleen ylpeydellä ja teen parhaani, jotta ihmisten elämä olisi mahdollisimman hyvää jatkossakin.
Toivotan uudelle johdolle voimia, viisautta ja ripauksen satakuntalaista jääräpäisyyttä. On syytä muistaa, että politiikassa, kuten navetassakin, kannattaa välillä tarkistaa, onko ovi auki ennen kuin yrittää puskea siitä läpi. Se säästää sekä aikaa että otsalohkoa. Tosin keskustalaisella sinnikkyydellä avataan ovi vaikka saranapuolelta, jos se pää otetaan. Ja yhdessä teemme tämänkin sujuvammin.