MAAHANMUUTTAJAT TYÖYHTEISÖISSÄ

Omassa työssäni rikkautta on se, että pääsen keskustelemaan monipuolisista asioista erilaisten ihmisten kanssa. Parhaillaan sisäministeriössä on meneillään maahanmuuttodialogit, joissa keskustellaan maahanmuuttajien näkökulmasta suomalaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) järjesti keskustelun maahanmuuttajista palokunnissa. Olin keskustelussa mukana ja koin sen erittäin hyvänä. 

Keskusteluun osallistui lisäkseni SPEK:n erikoistutkija, yhden palokunnan päällikkö, Kosovolaistaustainen sopimuspalokuntalainen ja Kazakstanissa syntynyt Suomessa pelastajaksi kouluttautunut ammattilainen. Kukin kertoi oman polkunsa palokuntamaailmaan ja niissä toteutui monipuolisesti eri variaatiot. Palokunnan päällikkö tuli palokuntaan suvun velvoittamana, itse ajauduin palokuntanuoriin. 

Kazakstanilainen tuli Suomeen aikanaan perheen muuttaessa työn perässä. Mies työllistyi myöhemmin autonkuljetusalalle ja liittyi VPK:n hälytysosastoon. Hän innostui alasta niin paljon, että hakeutui Pelastusopistoon ja työskentelee tällä hetkellä yhden pelastuslaitoksen palomiehenä. Lisäksi hän harrastaa vapaa-ajallaan VPK toimintaa. 

Kosovolaistaustainen lähti 1990-luvun alussa perheen mukana sotaa pakoon. Pitkä ja vaiherikas matka johti Suomeen ja Helsingin kautta pienemmälle paikkakunnalle pakolaiskeskukseen. Hän kävi koulut, oppi Suomen kielen ja kasvoi suomalaiseen kulttuurin kantasuomalaisten rinnalla. Hä osallistui työpaikalla järjestettyyn alkusammutuskoulutukseen ja siellä palokunnan kouluttaja kutsui hänet mukaan toteamalla, että hän odottaa seuraavissa harjoituksissa. Kun hän meni harjoituksiin, hän koki itsensä todella tervetulleeksi. Tämä tarina erityisesti liikutti sydänalaani. 

Näissä maahanmuuttajien tarinoissa yhteinen nimittäjä on palokunnan yhteisöllisyys ja hyvähenkisyys. He kokivat tulleensa kohdelluiksi aidosti ihmisinä. Suomen kieltä taitavina sulautuminen yhteisöön oli mutkattomampaa. 

Keskustelussa sivuttiin myös yleistä suhtautumista heihin maahanmuuttajina palokunnan ulkopuolella. Jonkin verran oli törmätty Suomessa olon aikana rasismiin. Joidenkin ihmisten kanssa keskustellessa saattoi esiintyä ilmiötä, että kalasteltiin asioita, joilla saatettaisiin mässäillä negatiivisessa tarkoituksessa. Kovasti oltiin kiinnostuneita perhetaustoista ja vanhempien tekemisistä. Tällaiset utelut haluttiin jättää oman arvoonsa. 

Keskustelu osoitti, että erilaisista maahantulon taustoista voidaan integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, kun sille vain annetaan mahdollisuus. Sodan jaloista Suomeen pakolaisina tulevatkin haluavat yleensä olla hyödyksi, kuten ukrainalaisten osalta on hyvin käynyt ilmi. Toki on joukossa hyväksi käyttäjiäkin, mutta tämäkin ilmiö voidaan torjua. Totuus suomalaisesta työelämästä on se, että me tarvitsemme maahanmuuttajia. Oma työikäinen väestö ei riitä kattamaan työelämän tarpeita. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat onneksi lieventyneet. Koko suomalaista kulttuuria ei tarvitse muuttaa heidän vuoksi, mutta annetaan heille tilaa olla sellaisia kuin ovat. Siten heistä on suurempi hyöty koko yhteiskunnalle. Terrorismin pelkoa kokeville ja kylväville voisin todeta, että riski tällaiselle ei ole sen suurempi kuin kantasuomalaistenkaan toimesta. Oikeusvaltioperiaatteilla tämäkin uhka on hallittavissa.