ITSENÄISYYSPÄIVÄN MIETTEITÄ

Tämä itsenäisyyspäivä on erilainen kuin aikaisemmin viettämäni. Päivän ohjelma starttasi kirkossa. Isänmaallisten virsien laulamisen ja papin isänmaallisen saarnan myötä virittäydyn asiaan kuuluvaan tunnelmaan. Kanttorin viimeisenä uruilla taiteileman Maamme-laulun myötä siirryimme lippukulkueessa sankarihautausmaalle. Itse sain kunnian kantaa siniristilippua. Sankarihautojen ääreen ryhmittymisen jälkeen katsoessani ristin muotoisia pieniä hautakiviä mieleni herkistyi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja korosti puheessaan meidän tarvitseman enemmän yhdessä tekemisen henkeä. Puheiden myötä pohdin mitä itsenäisyys merkitsee minulle. 

Taival lie hankala? - olkoon vaan! 
Luonto lie kitsas? - siis kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan
pirttimme piilköhöt paikoillaan.
Vainojen virmat? - Oi vaijetkaat!
Rapparit, ryöstäjät? - kaijotkaat!
Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan puolesta hengen ja heimon ja maan!

Nämä Kainuun maakunnan laulun toisen säkeistön sanat osuvat tähänkin päivään. Ollessani sodissa kaatuneiden hautojen äärellä, pohdin ettei mikään ole itsestään selvää - myöskään itsenäisyys. Paljosta saamme olla kiitollisia sodissa taistelleille, kaatuneiden uhriverestä ja sotien veteraanien uutterasta Suomen uudelleen rakentamisesta. Arki ei varmasti ole ollut helppo. Hyvän pohjan ovat meitä edeltävät sukupolvet tehneet. Meillä nuoremmilla on hyvä jatkaa tästä. 

Minulle isänmaa on ollut hyvä. En ole koskaan pitänyt omassa elämässäni mitään itsestään selvyytenä. Myrskyisten teinivuosien jälkeen olen saanut kasvaa ja vahvistua kohtuullisen kelpoiseksi kansalaiseksi. Olen saanut opiskella itseäni kiinnostavia tutkintoja ja tehdä paljon kiinnostavia töitä. Minulle on suotu perhettä ja kyvykkyyttä rakentaa oma koti. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja antaa oma osani isänmaan rakentamisessa. Pyrin käyttämään tätä mahdollisuutta hyväksi. Siksi olen myöskin aluevaaliehdokkaana. Koen olevani monessa etuoikeutettu ja siitä hyvin kiitollinen. Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaista mahdollisuutta. Jokainen kuitenkin puhuttelee omalla elämällään ja osoittaa myöskin yhteiskunnan kipupisteet. 

Tämän päivän ihmisten yhteiseloa tuntuu kalvavan monenlaiset vastakkainasettelut. Tässä ajassa tarvitaan enemmän yhteen sovittavaa puhetta ja toinen toistensa mielipiteiden kunnioitusta. Kaikista ei tarvitse pitää ja kaikista ei tarvitse olla samaa mieltä. Erilaisille äänille ja puheelle tulee olla tilaa. Välillä kipinät lentävät sanan säilän johdosta. Se kuuluu elämään. Näiden perusteella ei kuitenkaan pidä määrittää ihmisarvoa. Jokaisella on oma roolinsa yhteiskunnan rakentamisessa, kun vain annetaan sille mahdollisuus. 

Yhteiskunnan vahvuus näkyy siinä, kuinka se kykenee pitämään huolen heikoimmistaan. Aivan kuten sota-aikaan vahvemmat auttoivat heikompia, toivon samaa tapahtuvan tänäkin päivänä. On meidän vuoromme palvella sotiemme veteraaneja ja suomalaista yhteiskuntaa rakentaneita sukupolvia. Meidän on huolehdittava samalla siitä, että lapsemme saavat oikean mallin edistää rauhanomaisen yhteiskunnan jatkuvuutta. Meiltä kysytään herkkyyttä kuulla heidänkin ääntä, jotka näyttävät ajautuvan elämässään sivuraiteelle tai kokevat osattomuutta. Heidän ajatuksissa voi piillä sellaista viisautta, jota yhteiskuntamme tarvitsee tässä ajassa. Vastuu on iso, mutta yhdessä kykenemme siihen. Yhdessä on maatamme puolustettu, yhdessä rakennettu ja yhdessä viemme sitä kohti parempaa tulevaisuutta.