ALUEVALTUUSTO 8.6.2026
Satakunnan hyvinvointialueen tilinpäätös 2025 oli ennätyspitkä, melkein yhdeksäntuntinen puristus. Käsiteltäviä asioita olivat tilinpäätöksen ohella arviointikertomus, uusi palkkiosääntö, uusi strategia, alijäämien kattamissuunnitelma ja liuta vastineita valtuustoaloitteille. Pidin ryhmämme puheen arviointikertomuksesta ja tilinpäätöksestä. Puhe on kokonaisuudessaan tässä:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät viranhaltijat, aluevaltuutetut sekä kokousta seuraavat satakuntalaiset ja media.
Keskustan aluevaltuustoryhmä lausuu parhaimmat kiitokset hyvinvointialueen asiakkaiden parissa työskenteleville terveydenhoidon, sosiaalihuollon ja pelastusalan henkilöstölle siitä uutteruudesta, jota olette satakuntalaisten eteen tehneet. Olette tehneet parhaimpanne aikana, jolloin resurssiniukkuus on leimannut työtänne ja venyttäneet voimanne välillä äärimmilleenkin. Teidän työpanokseenne on oltu tyytyväisiä, kunhan vain ensin on päästy palveluiden piiriin. Teidän ansiotanne on, että satasairaala on tuottavuudessa valtakunnan kärkeä ja tulos muutoinkin hyvä.
Hyvinvointialueen johdolle haluamme sanoa, että ymmärrämme, ettei teidän tehtävä ole todellakaan helppo. Johtamisen ilmapiiri on parantunut ja tämän on jo arvo sinänsä. Mahdottomat talouden vaateet ovat pitäneet teidät tiukoilla. Toivemuksemme satakuntalaisten palveluiden suhteen te jo tunnettekin ne useampaan kertaan kuulleina. Pientä orastusta niiden ymmärtämisestä on jossain yksittäisissä asioissa näkynytkin. Kiitos niistä. Toivomme teille edelleen voimia ja viisautta tasapainoisemman kokonaisuuden löytämiseksi muistaen samalla sen tärkeimmän - tavallisen satakuntaisen tarpeet joka puolella maakuntaamme.
Hyvät aluevaltuustokollegat. Hallituksen puheenjohtaja totesi omassa puheessaan, olemme paljon vartijoina. Päätöksentekijän roolissa joudumme punnitsemaan annettuja tietoja suhteessa ymmärrykseemme todellisesta maailmasta. Meidän on helppo katsoa asioita oman kotiympäristömme näkökulmasta. Tässä salissa on monta kertaa vedottu siihen, ettemme ole täällä edustamassa omaa kotikuntaamme, vaan päättämässä koko Satakunnan alueen palveluista. Käsi sydämmellä; kuinka hyvin olet tässä omasta mielestäsi onnistunut? Oletko kenties tyytynyt maakunnan palveluverkkojen karsintaan, kunhan omassa kotipitäjässä ovat palvelut säilyneet ja jopa kehittyneet? Onko ajatuksesi päätöksenteko hetkellä sellaisen perheen kohdalla, joilla ei ole varaa ja mahdollisuuksia ajella naapuripitäjiin palveluiden piiriin, kun työttömyys ahdistaa ja raha nippa nappa riittää ruokaan? Entä ajatteletko sitä vanhusta, joka joutuu ympärivuorokautisen hoivan piiriin toiselle puolelle maakuntaa, kun kotikontujen hoitolaitos suljetaan joutuen samalla eroon rakkaimmistaan ja ystävistään? Millaiset viimeiset vuodet tällaisella politiikalla tarjotaan heille, jotka ovat oman arvokkaan osansa tehneet tämän yhteiskunnan rakentamisessa? Oletko koskaan haastanut kunnolla tehtyjä esityksiä vaan herännyt vasta sitten, kun oman lähipalvelupisteen lakkautus on uhan alla? Meidän jokaisen tulisi nähdä aidosti koko maakunnan tarpeet ja osattava mennä eri puolilla asuvien satakuntalaisten pulssille. Tätä tarkoittaa asiakaslähtöisyys. Yksinomaa talous edellä ajattelu ei tässä menestystä tuo.
Vaikka tilinpäätös näyttää hyvältä, on kuitenkin oltava tarkkana, kuinka lukuja tulkitaan. Todellista sopeuttamista on edelleen tehtävä. Keskustan näkemys on se, ettei enää ainakaan peruspalveluiden osalta, vaan korjaavat liikkeet tulee tehdä muilla kustannuspaikoilla. Peruspalveluiden keskittämispolitiikalla siirrämme kustannuksia tosiasiassa asiakkaiden pussiin. Kokonaisuus hämärtyy ja päätökset ovat osaoptimointia, jossa maksajina ovat maaseudulla asuvat ihmiset.
Keskustan aluevaltuustoryhmä kiinnittää huomiota ostopalveluiden ja hankintojen huomattavaan osuuteen. Hankintatoimi on onnistunut varsin hyvin uudistamaan toimintaansa ja tuomaan erittäin merkittäviä kustannussäästöjä. Ongelma on lähinnä ostot muilta hyvinvointialueilta (esim. Tyks), joita on paljon, niitä ei voi kilpailuttaa ja niiden hinnoittelua ei mikään sääntele. On tulkittavissa, että naapurit korjaa omaa talouttaan meidän kustannuksella. Sillä olisi säästetty n. kolme miljoonaa lisää, jos ostojen osalta olisi pysytty talousarvioraamissa. Siitäkin lääkehuollosta noin miljoona euroa. Ostopalveluiden ja hankintojen läpivalaisua on edelleen jatkettava ja löydettävä kustannuksiltaan järkevämmät kokonaisuudet.
Professori Valtaoja on todennut kirjassaan maailmanloppu peruttu seuraavaa: "Kerskailemme kaukokatseisuudellamme ja visioillamme, mutta todellisuudessa tuijotamme vain töppöstemme kärkiä ja tassuttelemme pienen askeleen kerrallaan. Onhan siinä se hyvä puoli että ei kompastu mattoon, mutta ei siihen mitään todellista tulevaisuutta mahdu. Välillä pitäisi myös kohottaa katse horisonttiin: mitä siellä häämöttää, olemmeko tienhaarassa vai peräti törmäämässä seinään?"
Satakunnan hyvinvointialueen päätöksenteko on muistuttanut juurikin tuota kengänkärkien tuijottamista näkemättä, mitä tänään tehtävät ratkaisut tarkoittavat useamman vuoden päästä. Keskustan aluevaltuustoryhmä yhtyy tarkastuslautakunnan havaintoon siinä, että käytettävän tiedon laatua on kehitettävä. Meillä ei ole varaa tehdä enempää huonoja päätöksiä puutteellisilla tiedoilla. Myös lainsäädöksissökin edellytettyä vaikutusten arviointia on kehitettävä rutkasti. Paremman tiedon valossa meillä on toivottavasti mahdollisuus tehdä parempia sekä korjaavia päätöksiä ja siten vastata paremmin satakuntalaisten palveluiden tarpeisiin lähipalvelut turvaten.
Arvoisa puheenjohtaja, Keskustan aluevaltuustoryhmä hyväksyy tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Samalla ryhmämme toivottaa kaikille turvallista ja hyvää kesää.